SUMUvisa: Suomi – 100 vuotta parasta musiikkia!

Ture Aran Emma eli Surkea rakkaustarina on Suomen ensimmäinen megahitti, joka ilmestyessään 1929 merkitsi suomalaisen levyiskelmän lopullista läpimurtoa. Levyä myytiin yli 30 000 kpl ja lyhyen ajan kuluessa siitä äänitettiin Suomessa ja Yhdysvalloissa kaikkiaan kahdeksan uutta versiota. Englantilaiselle, Suomen levymarkkinoita pitkään hallinneelle Gramophone-yhtiölle Emman menestys merkitsi hurjaa myyntipiikkiä muuten alavireisesti kuluneeseen vuoteen.

Laulun melodia perustuu vanhaan suomalaiseen rekilauluun ja mutkan kautta perinteisiin slaavilaisiin valsseihin, mutta Evert Suonion kirjoittama tarina petollisesta Emmasta ja Ture Aran komea tulkinta antoivat vanhalle sävelmälle uuden elämän. Kappale oli juuri sopivan laskelmoitu suomalaiseen makuun, ja siihen ihastuttiin niin maaseudulla kuin kaupungeissakin.

Itsensä Aino Acktén johdolla laulua opiskellut Ture Ara oli alun perin aikonut oopperaan ja sinne lopulta päätyikin, mutta levytti myös iskelmämusiikkia vielä myöhempinä vuosinaankin. Tuskin yksikään Aran iskelmä on kuitenkaan jäänyt elämään siinä määrin kuin juuri Emma.

Jazz syntyi vähän yli sata vuotta sitten Yhdysvaltain New Or­leansissa, mutta tarkkaa päivää ei tiedä kukaan – eikä sellaista oikeasti olekaan.

Suomessa ollaan jazzin ajoituksen suhteen täsmällisempiä. Meillä tiedetään melkein tunnilleen, milloin se saapui ja minne - ainakin mikäli alla olevaa tekstiä on uskominen.

Paikka oli Helsinki ja päivä perjantai 4. kesäkuuta 1926, jolloin amerikansuomalaisilla turisteilla lastattu, New Yorkista lähtenyt höyrylaiva ankkuroitui illansuussa Kruunuvuorenselälle. Laivan runsaan kuudensadan matkustajan joukossa oli myös aitoon jazziin perehtyneitä amerikansuomalaisia muusikkoja, jotka jäivät kesäksi Helsinkiin keikkailemaan ja näyttämään mallia suomalaisille kollegoilleen. Yksi laivan muusikoista oli klarinetisti ja saksofonisti Wilfred ”Tommy” Tuomikoski, joka on aihetta koskevissa lähteissä nimetty henkilöksi, joka varsinaisesti ”toi jazzin Suomeen”. Hän myös soitti ensimmäisellä suomalaisella jazzlevyllä vuonna 1931.

Kullervo Linna sävelsi monta suosituksi tullutta kappaletta, joista tunnetuin on valssi Kultainen nuoruus. Tämä kappale voitti Yleisradion iskelmäsävellyskilpailun 1949, ja Eero Väre levytti sen saman vuoden lokakuussa. Myöhemmin sen ovat levyttäneet mm. Olavi Virta 1962 ja Aikamiehet 1970. Hänen muita tunnettuja sävellyksiään ovat tango Iltarusko ja hidas valssi Unteni vaalea lilja.

Erilaiset laulu-, sävellys- ja iskelmäkilpailut alkoivat 50-luvulla yleistyä runsaasti. Tavallisen kokoisessa keskisuomalaisessa kaupungissa saattoi yhden vuoden aikana olla kymmenkunta iskelmäkilpailua. Harvan yrittäjän tie johti ensilevytykseenkään asti, vaikka järjestäjänä olisi ollut ylväs ja kunnioitusta herättävä mahtitekijä, 'helsinkiläinen levy-yhtiö'. Paikallisen yhdistyksen kilpailut olivat toki tavallisempia: niiden kautta saatiin tunnettujen vierailevien iskelmätähtien kiertueiden lomaan ilmaisia ohjelmanumeroita. Puolueettomastikaan arvioiden noiden koelaulajien hupiarvo ei ollut mitätön - ne tuottivat jonkinlaisina köyhän miehen oopperailtamina paljon taattua tahatonta huumoria, jota sopii vakavampien pyrintöjen rinnalla pitää Suomen kansan ehdottomana perustarpeena.

Suomi on osallistunut Euroopan Yleisradioliiton (EBU) Eurovision laulukilpailuun vuosina 1961–2016 yhteensä 50 kertaa.

Suomi on voittanut Eurovision laulukilpailun kerran, vuonna 2006, jolloin Suomea edusti Lordi kappaleellaan Hard Rock Hallelujah. Samalla Lordi rikkoi aiemman piste-ennätyksen.

Suomi oli aina vuoteen 2006 asti pisimpään voittamatta ollut maa. Sittemmin titteli on siirtynyt Portugalille, joka on ollut voittamatta vuodesta 1964 lähtien.

Suomi ei osallistunut Eurovision laulukilpailuun vuonna 1970, koska tuolloin Suomi boikotoi Eurovision laulukilpailua yhdessä Ruotsin, Norjan, Portugalin ja Itävallan kanssa edellisvuoden tasapelin vuoksi. Vuosina 1995, 1997, 1999, 2001 ja 2003 Suomi ei päässyt mukaan edellisen vuoden huonon menestyksen vuoksi.

Suomi on esittänyt suurimman osan kappaleistaan suomen kielellä. Esityskielen ollessa vapaa 1973–1976 ja vuodesta 1999 lähtien kielenä on ollut pääsääntöisesti englanti. Esityskielen vapauden aikana suomeksi on laulettu vuosina 2008, 2010 ja 2015. Ruotsin kielellä Suomi on laulanut kaksi kertaa, vuosina 1990 ja 2012.

Ajan sävel oli ensimmäinen suomalainen nuorisolehti, jonka pääasiallinen sisältö koostui kevyestä musiikista. Lehti alkoi ilmestyä vuonna 1955. Sitä julkaisi helsinkiläinen Tähti-lehdet.

Kevyen musiikin ja elokuvatähtien ohella keskeinen osa Ajan säveltä oli nuorille suunnattu romanttisviihteellinen lukemisto sarjakuvina ja lukukertomuksina. Tarinat olivat usein jatkokertomuksia. Lehden keskiaukeamalla oli väriliite, joka ei kuitenkaan vastannut kooltaan myöhempien aikojen julisteita, joita julkaisi ennen kaikkea Suosikki-lehti. Keskiaukeamaa ja kansia lukuun ottamatta Ajan sävelen kuvat olivat mustavalkoisia. Lehden toiseksi viimeisellä sivulla julkaistiin laulujen sanoituksia.

Syksyn sävel -kilpailun syntymäaikana Suomessa oli vain kaksi televisiokanavaa eikä kevyelle musiikille ollut omaa foorumia. Ohjelmalla oli sen suosion huippuaikoina 1970- ja 1980-luvuilla parhaimmillaan noin 2,5 miljoonaa katsojaa.

Kilpailu oli aluksi kaikille avoin, kunnes se muutettiin vuonna 1987 kutsukilpailuksi, jolloin finaalissa kuultiin 10–12 esitystä. Tämä herätti katsojissa ja osallistujissa epäilyjä tiettyjen lauluntekijöiden ja laulajien suosimisesta, vaikka ohjelman tekijät kiistivät tällaiset väitteet. Järjestäjät perustelivat muutosta osanottajien tason laskulla, koska varteenotettavat säveltäjät, sanoittajat ja sovittajat eivät heidän mielestään olleet enää kiinnostuneita kilpailusta. Vuodesta 1977 lähtien yksi lauluntekijä sai osallistua kilpailuun vain yhdellä kappaleella, millä haluttiin saada osanottajajoukko mahdollisimman monipuoliseksi. Kilpailun alkuaikoina käytössä olleesta postikorttiäänestyksestä luovuttiin vuonna 1980. Syksyn sävelen suosio hiipui 1990-luvulla, kun alan tarjonta lisääntyi kaupallisten kanavien tulon myötä ja yleisön huomio siirtyi muualle.

Timanttilevy oli Suomen ääni- ja kuvatallennetuottajien (nykyinen Musiikkituottajat – IFPI Finland ry) myöntämä palkinto, jonka minkä tahansa maalainen artisti tai yhtye saattoi saada albumimyynnin perusteella.

Timanttilevy lanseerattiin 1. lokakuuta 1975. ja se myönnettiin, mikäli äänite myi 50 000 kappaletta. Timanttilevyn palkinnon yläpuolelle otettiin käyttöön platinalevy 23. elokuuta 1976. Vuonna 1989 timanttilevyluokitus poistettiin, samalla kun platinalevyn myöntämisraja alennettiin 50 000 kappaleeseen.

Syksyn sävelessä esiintyneitä laulajia ovat olleet muun muassa Irwin Goodman, Sammy Babitzin, Jussi Lammela, Jonna Tervomaa, Kirka, Erkki Liikanen, Lea Laven, Rainer Friman ja Mikko Alatalo. Alatalo voitti kilpailun kaikkiaan neljä kertaa, Goodman, Liikanen, Laven, Friman ja Pelimannet kahdesti.

Ohjelmassa pitkään vaikuttaneen Tauno Äijälän mukaan saman osallistujan useat peräkkäiset voitot herättivät närää muissa kilpailijoissa, mutta esimerkiksi Alatalolla, Goodmanilla ja Liikasella oli selvä kuva siitä, millainen musiikki saavutti juuri sillä hetkellä vastakaikua yleisössä. Ohjelman alkuaikoina kilpailu miellettiin vahvasti miehiseksi, kunnes Lea Laven voitti sen vuonna 1979. Osasta kilpailussa esitetyistä kappaleista on tullut kansansuosikkeja, kun taas osa kappaleista on jäänyt vähemmälle huomiolle. Tunnettuja Syksyn sävelessä esitettyjä musiikkikappaleita ovat muun muassa Minttu sekä Ville, Surun pyyhit silmistäni, Sinulle vain, Poing poing poing, Mun sydämeni tänne jää ja Daa-da daa-da.

Joinakin vuosina kilpailukappaleista on menestynyt kaupallisesti parhaiten muu kuin voittaja. Myös monista karsiutuneista kappaleista tuli myyntimenestyksiä levymarkkinoilla; tällaisia ovat olleet esimerkiksi Matin ja Tepon Kissankultaa vuodelta 1970, Dannyn ja Armi Aavikon Kaiken sulle antaisin vuodelta 1977 sekä Tarja Lunnaksen Seine vuodelta 1997. Tauno Äijälän mukaan monen kilpailusta pudonneenkin laulajan ura pääsi kunnolla vauhtiin nimenomaan Syksyn sävelen ansiosta.

Suomen ensimmäinen televisiolähetys esitettiin 24. toukokuuta 1955. Radioinsinööriseuran syyskokouksessa 1954 oli perustettu televisiokerho, joka jakautui kuvalähetinryhmään, äänilähetinryhmään ja antenniryhmään tavoitteenaan ensimmäisen koelähetyksen toteuttaminen keväällä 1955. Kuvalähettimen rakensivat tekniikan ylioppilaat Erkki Larkka ja Juhani Hämäläinen. Larkasta tuli myöhemmin Yleisradion teknillinen johtaja. Äänilähettimen rakensivat televisiokerhon yleisradiolaiset jäsenet. Antenni toteutettiin kerhon sihteerin, diplomi-insinööri Martti Tiurin ohjeiden mukaan. Televisiostudio rakennettiin Teknillisen korkeakoulun radiolabotorion suurimpaan saliin Helsingin Albertinkadulla. Studion lattiapinta-ala oli 45 neliömetriä.

Lähetystä seuraamaan kutsuttiin yli viisikymmentä henkilöä. Vastaanottimia oli viisitoista eri puolilla Helsinkiä. Virityskuvaa musiikin kera alettiin lähettää kello 16.00. Varsinainen ohjelma alkoi 16.30 lauluesityksellä ja korkeakoulun rehtorin B. Wuolteen avaussanoilla.

CD-levyä kehitettiin 1970-luvun lopulla. Markkinoille CD-levyt sekä ensimmäinen kuluttajille suunnatut CD-soittimet tulivat 1980-luvun alussa. Merkittävin tavoite CD:tä kehitettäessä oli äänenlaadun säilyminen, sillä vinyylilevyt kuluvat ja ääninauhat venyvät. CD kehitettiin alun perin pelkästään äänentoistoon eikä tiedon yleiseen tallennukseen, mihin sitä myöhemmin on myös käytetty.

CD:n koon ja kapasiteetin valitsemiseen liittyy useita tarinoita. Yhden version mukaan Philipsin insinöörien tavoitteena oli alun perin 60 minuutin levy. Hanketta johtanut Sonyn Norio Ohga kuitenkin esitti, että levylle pitäisi mahtua Beethovenin 9. sinfonia. Herbert von Karajanin johtamana kyseinen teos oli 66 minuuttia. Asia tarkistettiin vielä Philipsin Polygram-tytäryhtiöstä. Sieltä löytyikin tieto, jonka mukaan on olemassa vuodelta 1951 peräisin oleva tallenne, jossa saman teoksen kesto Wilhelm Furtwänglerin johtamana oli 74 minuuttia. Projektiryhmä päätti, että 74 minuuttia on täten sopiva kesto levylle, ja insinöörit laskivat, että levyn halkaisija tulee kasvattaa 12 senttimetriin. Toisen muunnelman mukaan CD-hankkeessa mukana ollut Akio Morita olisi puolestaan vaatinut Beethovenin 9. mahtumista CD:lle, koska kyseessä oli hänen tai hänen vaimonsa lempiteos. Kolmannen mukaan kapellimestari Herbert von Karajan olisi vaatinut sitä. Tarinoihin ei kuitenkaan ole välttämättä uskomista.

Ensimmäinen populaarimusiikin CD-julkaisu oli Abban The Visitors -albumi vuonna 1982.